25.1.06

Minäkuvan dekonstruointia

Kirja: Umberto Eco: Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki (alkuteos Bompiani 2004, suomennos WSOY 2005 / Helinä Kangas)
****

Romaaneihin, jotka käsittelevät kirjailijan näennäisminän tutkimusretkeä omaan mieleensä, tulee suhtautua kuin joka sukujuhlasta tuttuun juopuneeseen enoon; kiertää hajuetäisyyden päästä, ja jos tämä on pakko huomioida, viitata tähän vaivautuneesti ja nopeasti puheenaihetta vaihtaen. Umberto Eco onkin tehnyt jotain historiallista: Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki, Econ viimeisin – ja haastattelujen perusteella luultavimmin viimeiseksi jäävä – romaani on yllämainitun genren valiokappale, kaikin puolin kiinnostava ja mainio teos.

Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki kertoo kuusikymppisestä antikvariaatin pitäjä Giambattista ”Yambo” Bodonista, joka menettää sairaskohtauksen yhteydessä osan muististaan; ainoat Yambolle jäävät muistot ovat viittauksia tämän lukemiin teoksiin – pelkkiä sitaatteja vailla kontestia tai muistikuvia edes teosten lukemiseen liittyvistä tunteista. Rakentaessaan elämäänsä uudestaan kirjallisten muistojensa pohjalta Yambo hakeutuu isoisänsä talolle pyrkien uppoutumaan lapsuutensa muistikuviin vanhojen kirjojensa, sarjakuviensa ja äänilevyjensä avulla.

Kirjailijan selkeää ihanneminää vastaavan Yambon itsetutkiskelun kautta Eco käsittelee pitkälti samoja ajatuksia kuin ei-fiktiivisessä tuotannossaan. Tutkiessaan isoisänsä – ja mielensä – ullakoita Yambo dekonstruoi mieltään pieniksi palasiksi käyden läpi kulttuurin vaikutusta minänsä rakentumisessa sekä korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin suhdetta rakentamansa todellisuutensa pohjana; lopulta äärimmäisen kirjasivistyneen ja kulttuuritietoisen Yambon minäkuvan rakennuspalikoista tärkeimmiksi nousevat kulttuurihistorian suurten tekijöiden rinnalle Mikki Hiiri, Taika-Jim, Monte Criston kreivi ja lukuiset pulp-lehtien sankarit.

Kyseessä on puhtaasti 1900-luvulle sijoittuva teos, osuvan henkilökohtainen ja intiimi postmoderni tutkielma niistä rakennusaineista, joista yksi ihminen voi muotoutua. Samalla kirja on Econ kypsin ja tasapainoisin teos. Kirjan kerronta kulkee tasaisen rauhallisen lempeästi vailla turhia suvantoja, eikä Econ aiemmista teoksista tuttuja harhajuonteita löydy lainkaan. Kirjan teemat aina minäkuvan rakennusaineista unohtamisen lahjaan, muistin rajallisuudesta itsepetoksen taitoon sekä kyvystä historian uudelleenkirjoittamisesta elämään Mussolinin Italiassa soljuvat kauniisti ja sulavasti.

Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki on kiinnostava, kauniisti kirjoitettu ja kaikin puolin viehättävä teos, jota ei ole hankala suositella Econ aiempien teosten ystävien lisäksi – no, oikeastaan aivan kenelle tahansa.