25.9.05

Kädetön kirjailija

Kirja: Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (Teos, 2005)
**

Johanna Sinisalo voitti Finlandia-palkinnon esikoisellaan Ennen päivänlaskua ei voi. Sen jälkeen hän on kirjoittanut romaanin Sankarit, jossa Kalevalan tunnelmia tuodaan nykypäivään. Tämä novellikokoelma kerää yhteen lyhyempiä tarinoita Finlandiaa edeltävästä ajasta tätä kirjaa varten kirjoitettuun juttuun.

Kokoelma ei anna Sinisalon urasta järin mairittelevaa kuvaa. Suurimpana ongelmana on se, että kirjailija on juuttunut scifinovellin kankeaan kaavaan niin pahasti, että monet jutut tuntuvat huonoilta pastisseilta keskinkertaisista, yhdysvaltalaisista 70- ja 80-lukujen räpellyksistä. Niin sanottu "scifi-idis", yksi ja vain yksi idea, jyllää novellissa toisensa perään kaiken muun kustannuksella. Alkupään novelleissa scifi-idiksen hirmuvalta näkyy erityisen hyvin, sillä ne ovat niin huonoja, että saumat näkyvät. Niiden liittäminen mukaan tähän kokoelmaan osoittaa ihmeellistä arvostelukyvyn puutetta; jouduttuaan lukemaan sata sivua tätä kuonaa kärsivällistäkin lukijaa vituttaa niin paljon, ettei myöhemmille, paremmille jutuille enää osaa antaa niiden ansaitsemaa arvostusta.

Scifi-idiksen kaverina on ekspositio. Ne kulkevat usein käsi kädessä niin, että tarina pysähtyy ja selitys alkaa. Selitys on yleensä vielä tarpeetonta, sillä lukija on jo tajunnut mistä on kyse tapahtumien perusteella. Tämä näkyy erityisen hyvin sinänsä ihan hauskassa novellissa Sorsapuisto, joka on samalla ensimmäinen novelli, jonka lukeminen ei herätä halua heittää koko kirjaa seinään. Siinä kertomus kulkee humoristisesti ja nopeasti aina loppumetreille asti, kunnes yhtäkkiä loppuun on koettu aiheelliseksi laittaa sivun verran scifi-horinaa.

Ensimmäinen kunnollinen kertomus on Lovecraft-pastissi Me vakuutamme sinut. Se kärsii scifille ja Sinisalolle ominaisesta persoonattomasta, neuvokkaasta, uteliaasta, ja elämättömästä päähenkilöstä, mutta ainakin siinä on yritystä. Siinä Sinisalo kokeilee myös kirjallista tyylittelyä. Se autaa paljon. Kokoelmassa on joitain ihan luettavia novelleja, kuten kivikaudelle sijoittuva Metsän tuttu, vaellustunnelmointi Grande Randonnée sekä raamatullinen Yhdeksän ruukkua, mutta mukaan on myös eksynyt yksi erinomainen tarina. Se on survivalismia käsittelevä Tango merellä, mahtavan monitasoinen kertomus ruotsinlaivasta, joka haaksirikkoutuu ja jossa muodostuu oma pienyhteisönsä. Se on kokoelman ainoa novelli, jossa ekspositiota lukee innoissaan koska sitä on edeltänyt sellainen odotuksien rakentelu, että tarina on saanut lukijan pauloihinsa.

Valitettavasti se on poikkeus. Osa novelleista saarnaa, kuten AIDS-novelli Varhain aamulla Siirtola 11:n portilla, naisten armeijaan menoa puiva Valkoinen hiiri tai lasten seksualisoitumista käsittelevä Baby Doll. Osassa scifi-idis lojuu onnettomien pahvihahmojen ja pitkällisen maisemoinnin keskellä, kuten delfiinitarinassa Kädettömät kuninkaat ja noitajutussa Etiäinen. Etiäinen saa erikoismaininnan kokoelman tylsimpänä juttuna, sillä siinä luonteenpiirteitä vailla olevat hahmot hortoilevat eksposition ja tylsän juonen keskellä 46 sivua, ja pöhkö loppuratkaisu vain pahentaa asiaa.

Tätä ei voi suositella oikein kenellekään. Kirja on hämmentävän huono. Jos kuitenkin päätyy lukemaan sitä, niin kannattaa aloittaa suosiolla novellista Metsän tuttu ja hypätä sitten ainakin Etiäisen ja mahdollisesti myös Kädettömien kuninkaiden sekä Baby Dollin yli.

2 Comments:

At 1:42 ap., Blogger labbai said...

Kuolleet kirjailijat ovat ainoita mainitsemisen arvoisia...1800-luvulla lusikan ns. nurkkaan viskoneet etunenussa...ei näistä nykypäivän kitisevistä apurahataiteilijoista voi sanoa muuta, kuin että puun ja paperin tuhlausta.

 
At 5:40 ip., Anonymous Susi said...

Höh, kyllä minuakin söi Sinisalon "kirjoitan idean, en tarinaa" -meininki, mutta miksi palkokasvi poskiontelossa? Kuten esipuhe toteaa, kyseessä on uran poikkileikkaus, totta kai siinä on tarkoitus että rosoa näkyy kirjailijan kehittyessä. Ok viihdettä, keskinkertaista kirjallisuutta.

Tuntuu, että arvostelija oli odottanut jotain merkittävämpää, pettynyt kun ei sitä saanut, ja kirjoittanut kärjistetyn terävän arvostelun (ja myönnetään, kärkevän tekstin kirjoittaminen -on- kivaa).

Makuasia: koska itse en juuri perusta ydintuhokuvastosta, Tango Merellä jätti täysin kylmäksi. Sen sijaan Baby Doll oli vastenmielisellä tavalla kiinnostava ihmiselle, jolla kolahtaa seksuaalisuuden käsittely ilmiönä, ei erotiikkana. Se tuli luettua aika samalla mentaliteetilla kun lukee kioskikauhua. Toimi.

 

Lähetä kommentti

<< Home