2.8.05

What have you done today to make you feel proud?


Tv-sarja: Queer as Folk, viides tuotantokausi (Showtime, 2005)

"Texans have made a decision about marriage, and if there is some other state that has a more lenient view than Texas then maybe that's a better place for them [gays] to live." - Texasin kuvernööri Rick Perry 5. heinäkuuta allekirjoittaessaan ehdotetun lisäyksen osavaltion perustuslakiin.

Russell T. Davisin kirjoittama brittiläinen Queer as Folk (Älä kerro äidille, 1999) oli monella tapaa ensimmäinen homo-tv-sarja. Sitä katsoessa ei hävettänyt; tavanomaisten vinoviettisten elokuvien aiheuttaman nolostuksen sijaan sarjasta halusi kertoa kaikille. Lyhyestä kestostaan huolimatta (yhteensä vain kymmenen jaksoa) sarja oli vaikuttava: se käsitteli päähenkilöitään ensisijaisesti ihmisinä eikä vain jonkin seksuaalisen suuntaumuksen sterotyyppeinä.

Kun tieto amerikkaisesta, samaa nimeä kantavasta (Suomessa ainakin alkuvaiheessa erikoisella nimällä Älä kerro äidille 2) versiosta levisi vuotta myöhemmin, tuntui ajatuskin pyhäinhäväistykseltä. Atlantin sillä puolella sarja varmasti kastroitaisiin ja kaunisteltaisiin kaikelle kansalle kelpaavaksi. Nyt tuo reaktio tuntuu huvittavalta. Jenkkiversio paljastui paljon seksuaalisemmaksi ja graafisemmaksi, tosin hahmojen syvyyden kustannuksella. Sarja ei ollut oikeasti hyvä, mutta sellainen kiva ajantapposaippua.

Vuosien varrella sarja on kehittynyt valtavasti. Siinä on käsitelty monia sellaisia aiheita, jotka ovat jääneet muussa viihteessä kaluamatta tai joita on vain sivuttu etäältä. Steroidien käyttö, huumeseksibileet, sukupuolisen suuntautuneisuuden ailahtelut, teiniprostituutio, homoadoptio ja hedelmöityshoidot, HIV-tartuntaa etsivät "bug chaserit", kaapissa olevat tähdet, pornoteollisuus, kivessyöpä, suhteet HIV-positiivisten ja -negatiivisten välillä ja monet muut on käyty läpi - ja ajoittain jopa varsin onnistuneesti.

Neljän ensimmäisen vuoden aikana sarjan tunnelma on ollut aina toiveikkaan uhmakas. "Jos me työskentelemme vaatimustemme kuulumisen hyväksi, emme häpeä itseämme, emmekä menetä toivoa, niin jonain päivänä meidät hyväksytään ja saamme meille kuuluvat oikeudet." Viidennellä tuotantokaudella tunnelma on täysin toinen. Kauden läpäisevät teemat ovat menetys, pelko ja ihmisyys. Kausi käynnistyy uraunelmien särkymisillä, avioeroilla ja kotoa karkaavilla teineillä, eivätkä loput enää ole aina onnellisia. Epävarmuus on juurtunut syvälle, eikä siitä pääse eroon pelkällä pienellä plastiikkakirurgialla.

Myöhemmin panokset vain kovenevat. Poliittinen ilmasto on nyt Amerikassa niin tunkkainen, että televisiosarjoissakin mietitään Kanadaan muuttamista ja pelätään pommi-iskuja. Mikä erottaa Queer as Folkin muusta jenkkiviihteestä on se, että pelko ei kohdistu terroristeihin (heitä ei mainita koko kaudella), vaan uskonnollisiin konservatiiveihin - muihin amerikkalaisiin.

Myös muut tuotantotekijät ovat kohdallaan. Viiden vuoden jälkeen sarjan näyttelijät tuntevat hahmonsa läpikotaisin ja ohjaajat luottavat katsojiin myös paljon aiempaa enemmän. Hiljaisuuksien annetaan puhua ja kaikkea ei selitetä. Tämä on toki osa laajenpaa trendiä, jossa amerikkalaisen televisioviihteen taso on noussut elokuvien ohi. Henkilöhahmot saavat viimeinkin sen syvyyden, joka heiltä on aiemmin puuttunut kun näyttelijät saavat enemmän tilaa ja nelivuotinen historia on koko ajan läsnä niin dialogissa, motivaatioissa kuin hahmogalleriassa.

Viides tuotantokausi tuntuu hätähuudolta ja tuo hätähuuto on aito. Aiempien kausien säälittävävien järjestöhomojen kustannuksella ei enää vitsailla ja "avioliiton suojelulainsäädännöstä" puhutaan vain vakavin äänenpainoin. Aiempi Tärkeisiin Aiheisiin liittyvä poseeraaminen ja pintaliito on hylätty siinä määrin, että jopa pienellä pelokkaalla äänellä puhutut viittaukset 30-luvun Saksaan koskettavat. Ihan viimeisen jaksojen sentimentaalisuutta lukuunottamatta sarja tuntuu rehelliseltä ja todelliselta.

On ikävää, että viides kausi jää viimeiseksi. Ikävämpää on kuitenkin, että tämänkin laadun pitää kummuta epätoivosta.