24.8.05

Sieluja koneessa

Sean McMullen: Souls in the Great Machine. Tor (Tom Doherty Associates) 2002 (cop. 1999) 591 ss. ISBN 0-765-34457-2

Australiasta on viime aikoina tullut paljon kiinnostavaa scifi-kirjallisuutta Greg Eganista Garth Nixiin, eikä Sean McMullen jää omaperäisyydessään heistä jälkeen. Souls in the Great Machine on ensimmäinen kolmesta samaan tulevaisuuteen sijoittuvasta Greatwinter-kirjasta. Kyseessä ei ole trilogia sanan tavanomaisessa merkityksessä, vaan kirjat voi lukea täysin erillisinä huolimatta useiden henkilöhahmojen esiintymisestä useammassa “osassa”. Kirjailijan itsensä mukaan jokaisen tarinan selkeä päättyminen kirjan loppuun on tietoinen päätös, koska hän vihaa trilogioita – ja selvästikin myös juonen pitkittämistä.

Lukemistani viidestä McMullenin kirjasta Souls in the Great Machine oli ensimmäinen ja kaikkein vakuuttavin niin miljöönsä kuin hahmojensakin suhteen. Souls in the Great Machine sijoittuu pari tuhatta vuotta tulevaisuuteen, maailmaan, jota hallitsevat kirjastonhoitajat. Maailman kartta on muuttunut, historiasta on jäljellä vain fragmentteja, ja salaperäinen kutsu (the Call) pakottaa ihmiset ja suuret nisäkkäät tiedottomaan vaeltamiseen tuntematonta päämäärää kohden. Sähköä ei käytetä, polttomoottorit ovat tuntematon asia, ja useimmat uskonnot kieltävät myös höyryvoiman paholaisen keksintönä.

Kirjan alussa tuulimoottorit ja lihasvoima kuljettavat nuoren naisen junalla kaupunkiin, jossa pääkirjastonhoitaja kokoaa salaista keksintöään, kirjan nimessä esiintyvää Suurta Konetta. Näyttämölle ilmaantuu myös viettelynhaluinen nuori ylioppilas, matemaattinen nero, mykkä lingvisti, sekä joukko ilahduttavalla tavalla erilaisia hahmoja, joista eksentrisin syö hiiriä. Kunniakysymyksiä ratkotaan kaksintaisteluissa, rakkaus kääntyy petoksen kautta kostonhimoksi, ja tapahtumien kulku saa henkilöt näkemään myös itsessään uusia ulottuvuuksia.

McMullen kirjoittaa hyvin hahmokeskeistä seikkailullista tarinaa, jossa kuitenkin selkeän juonen sijaan hahmot lähinnä törmäilevät satunnaisesti toisiinsa ja ajautuvat enemmän tai vähemmän tahtomattaan läpi syntyvän sodan melskeiden. Henkilökohtaiset viat, pikkumaisuus, kateus, viha, pelkuruus, jne. luovat hahmoista aidommin inhimillisiä. Yksikään keskeisistä henkilöistä ei ole sankarillinen edes (tai ehkä varsinkaan) sankarina esiintyessään, yksikään ei lopulta saa aivan haluamaansa, eivätkä kaikki pysy järjissään tai edes hengissä tapahtumien tiimellyksessä. Hahmojen asema suhteessa tarinan keskiöön vaihtelee tarinan kuluessa, ja osa henkilöiden liikkeistä ja tapahtumaketjuista on pääteltävä hahmoille kerrotusta ”kuulopuheesta”.

Erityismainintana on sanottava, että scifissä harvat kirjailijat kirjoittavat näin vahvoja mutta kolmiulotteisia naishahmoja (kirjailija sanoo pohjaavansa heidät karateoppilaisiinsa, mutta kaikki eivät suinkaan ole taistelijoita edes sota-aikana). Kyse ei ole vain sukupuoliroolien kääntämisestä tai naisiksi puetuista mieshahmoista, vaan älykkäistä uranaisista – vaikkakin uravalinnan oppaana on nähtävästi toiminut herra Macchiavelli. Naiset itse asiassa saattavat kaikki tarinan suuret linjat liikkeeseen ja toimivat aktiivisesti läpi teoksen saadakseen ne haluamaansa loppuun, enemmän tai vähemmän onnistuneesti, ajoittain myös naiseuttaan hyväksi käyttäen.

Tarinan laajuudesta ja juonen monista lonkeroista huolimatta McMullenin teksti kulkee jouhevasti ja tapahtumat pitävät otteessaan. Kirjan tapahtumarikkaus, yllätyksellisyys, ja kiinnostavien hahmojen runsaus tuottavat helposti ahmimistilan, jossa luettuun ei itse asiassa kiinnitä tarpeeksi huomiota. Ajoittain jouduin selaamaan sivuja taaksepäin tarkistaakseni, mitä asioista oikeastaan sanottiinkaan, vain pysyäkseni kuvaannollisilla kärryillä niiden poukkoillessa yllättäviin suuntiin. Kuitenkin Souls in the Great Machinen hienous on juuri yksityiskohdissa – kirjailija onnistuu välittämään lukijalle kuvan huolella mietitystä kokonaisuudesta, jolle ei vain ollut tilaa lopullisessa tekstissä (McMullen kertoi leikanneensa pois muun muassa tarkan kuvauksen rakentamastaan Suuren Koneen mallista, ja tuhonnut koko mallin katkerasti itkien, jottei houkutus kävisi liian suureksi).

Ammattitaudin lailla huomioni kiinnittyi erityisesti mainiosti rakennettuun historiaan maailman taustalla: henkilöhahmot eivät aidosti tiedä menneisyydestä olennaisia seikkoja, mutta lukija voi heidän esittämistään virhetulkinnoista päätellä, miten nykypäivästä oltaisiin kenties voitu päätyä tällaiseen tulevaisuuteen. Souls in the Great Machine (tai samaan maailmaan sijoittuvat The Miocene Arrow ja Eyes of the Calculor) ei kuitenkaan anna lopullisia vastauksia, vaikka kirjan lopussa esiintyykin varsin mainio deus ex machina.

Globaalilla skaalalla mitattuna Souls in the Great Machine pysyttäytyy pääosin varsin pienellä alueella, joka on omalla viehättävällä tavallaan vieras eurooppalaisen kulttuuritaustan omaavalle – joskin sittemmin Sydneyssä poikenneena jouduin muuttamaan käsitystäni etäisyyksien merkityksestä niin maantieteellisessä kuin kulttuurisessakin merkityksessä. Silti tulevaisuuden maailman vetoavuutta kuvastaa, että muistan kesken lukukokemukseni kaivaneeni esiin uusimman karttakirjani (joka tosin on vuodelta 1909) ja tutkailleeni siitä kaupunkien nimiä, etäisyyksiä ja maaston korkeuseroja.

Lisäksi englanninkieliseltä kielialueelta tulevassa kirjassa on ilahduttavaa, että tulevaisuudessa käytettyihin kieliin ja niiden moninaisuuteen on kiinnitetty aidosti huomiota. Kulttuuristen ja uskonnollisten erojen tuottamiin vaikutuksiin kuten kommunikaation vaikeuteen tai vakaumuksellisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Erilaisuus ja erilaiseksi syntymisen ongelma esiintyvät kirjassa tavalla, joka tuo mieleen Australian aboriginaalien lähihistorian, erityisesti ”varastetun sukupolven” valkoisiin perheisiin pakkosijoitetut lapset. Mitään kovin syvällistä tai pohdiskelevaa ei kuitenkaan kannata odottaa, ja kulttuuristen erojen tematiikasta on scifissä paljon parempiakin esimerkkejä, kuten Maureen F. McHugh’n loistava Mission Child. Siinä missä McHugh’lla yhden päähenkilön matka maailman halki tuottaa kohtaamisia toiseuden kanssa, McMullenilla tarinan kokoava teema on lopulta insinööritaito.

Tapahtumakeskeisyydestään johtuen Souls in the Great Machine, kuten muutkin saman kirjailijan teokset, on hyvin viihdyttävä lukukokemus. Hienoista ajatuksista ja ihmeentunnusta huolimatta kirja ei kuitenkaan kokonaisuutena tuottanut samaa kaunokirjallista lukukokemusta kuin esimerkiksi Perkeleen periskooppiin hiljattain arvostelemani Susanna Clarken Jonathan Strange & Mr. Norrell. McMullen pippuroi tarinansa sanavalmiiden hahmojensa huvittavilla sutkautuksilla, jotka toimivat kuin hyvät anekdootit – niiden merkitys on täysin sidoksissa kontekstiinsa. Vitsi on hauska, koska se koskee juuri tiettyä hahmoa ja tiettyä tilannetta. McHugh, Clarke, tai oma kestosuosikkini Ursula K. LeGuin tuottavat kauniita lauseita, joita lukiessa voi vain ihailla heidän kielellistä lahjakkuuttaan, ja joiden hienous on ymmärrettävissä myös alkuperäisen yhteytensä ulkopuolella.