3.5.05

Noitapoika

Sarjakuva: Grant Morrison & Frazer Irving: Klarion the Witch Boy # 1 (DC Comics, 2005)
****

Amerikkalaisen mainstream-sarjakuvajulkaisun maailmassa on muutamia trendejä, jotka nousevat ja laskevat mutta eivät koskaan tunnu lopullisesti katoavan. Yksi näistä on crossover, usean eri sarjakuvanimikkeen halki leviävä tarina. Crossoverin ideana on se, että Hämähäkkimiehen lukija joutuu lukemaan muutaman numeron Ryhmä-X:ää saadakseen koko tarinan, ja jää toivon mukaan koukkuun myös toiseen lehteen. Pahimmillaan crossoverit leviävät kymmeniin eri lehtiin ja kattavat jopa sata yksittäistä numeroa.

Crossover on taas muotia. DC tehtailee Infinite Crisistä, Marvel the House of M:ää. Infinite Crisis on roskaa, eikä the House of M lupaa hyvää. Crossover on myyntikikka, ja markkinointijohtoinen sisällöntuotanto johtaa harvoin mihinkään hyvään.

Poikkeuksiakin on, nimittäin juuri alkanut, Grant Morrisonin DC:lle tehtailema Seven Soldiers –spektaakkeli. Se koostuu seitsemästa rinnakkaisesta minisarjasta ja alku- ja loppuspesiaaleista. Yksi Seven Soldiersin hienouksista on se, että sen osasarjoja voi lukea myös sellaisinaan. Kokonaisuus tuo niille kontekstia, mutta muiden minisarjojen lukeminen ei ole välttämätöntä. Yksi minisarjoista on Klarion the Witch Boy.

Klarion the Witch Boy on vähän tunnettu, triviaali DC-hahmo, joten lukijaa tuskin vaivaa se, että Morrison on pistänyt hänet kokonaan uusiksi. Morrisonin versio on nuori, painostavsssa, pienessä yhteisössä kasvava poika, joka on jo lupaavasti oppinut kyseenalaistamaan auktoriteetteja.



Ensimäinen numero koostuu lähinna Klarionin maailman hahmottelusta ja juonen käynnistelystä. Siinä Klarion ottaa ensimmäisen askeleensa pois turvallisesta ympäristöstä matkalla kohti vaarallisia seikkailuja. Morrison rakentaa noitamiesten puritaaniyhteisöä kevyellä kädellä, eikä lukija tunne missään vaiheessa vellovansa ekspositiossa.

Kuten ylläolevasta esimerkistä ja seuraavasta näkyy, Morrisonin puritaanigoottityyli ei tuota piirtäjä Frazer Irvingille mitään vaikeuksia:



Gottimeininki ja puritanismi sopivat tyylillisesti hyvin yhteen, ja tuloksena on sarjakuvaa, joka väistää goottisarjakuvan rasittavan alakulttuuritietoisuuden, mutta varastaa samalla kaiken, mikä toimii. Päällisin puolin ajatus puritaanisista noitamiehistä tuntuu paradoksilta, mutta yhdistelmä toimii tyylillisistä syistä erinomaisesti eikä vaadi sen ihmeempää tolkkua.

Klarion on reipashenkistä perusluettavaa, sellaista jota mielellään antaisi kouluikäisten naperoiden luettavaksi. Arvot ovat kohdallaan, sisältö on älykästa ja samalla menevää, eikä lukijan tarvitse tietää DC:n sarjakuvista mitään ymmärtääkseen, mitä tapahtuu. Infinite Crisis edellyttää lukijaltaan tunnesidosta sellaisiin hahmoihin, kuten Eclipso ja Checkmate. Klarion seisoo omilla jaloillaan.