6.4.05

Mitä merkitsee muutamat vuodet?

Kirja: Santtu Luoto: Raparperitaivas (Johnny Kniga, 2004)
**

Raparperitaivas kertoo innottomasti Leevi And The Leavingsista sekä hiukan myös bändin sydämestä, säveltäjäsanoittaja Gösta Sundqvistista. Bändin jäseniä haastatellaan runsaasti, mutta vain ja ainoastaan bändiin liittyvissä asioissa. Sundqvistista henkilönä kerrotaan vain vähän, mikä on sääli, sillä ilman häntä Leevitkään eivät ole kiinnostavia.

Toinen vaihtoehto olisi ollut tarjoa laajempaa perspektiiviä bändistä suhteessa aikansa yhteiskuntaan ja musiikkiin. Lukija jää kaipaamaan kommentteja Leavingsin vaikutuksesta kulttuuriin, kuvailua Suomen rock-skenestä ennen ja jälkeen, jotain ulkopuolisuutta, edes lainauksia kritiikeistä. Nyt ainoa bändiin liittymätön kommentoija on vajaan sivun verran tilaa saava Kari Hotakainen, joka toteaa, että Leevien biiseissä ei ole sellaista machoilua kuin joillain muilla bändeillä.

Historiikin kerronta etenee tapahtumajärjestyksessä levy kerrallaan, Leevi And The Leavingsin jäsenet kertovat omia tuntojaan biisienteosta ja Sundqvistista. Mitään erityisiä nostoja ei tarjoilla, vaan kuvailu eroaa rokkilehtien bändiartikkeleista vain pituudellaan. Kuin itsekin tästä tietoisena, kirjailija pahoittelee rajauksiaan jälkisanoissa ja lisää kummallisesti: ”Leevi And The Leavingsin mittavasta tuotannosta riittää vielä kosolti ammennettavaa, etenkin kyvykkäämmille kirjoittajille.”

Bändin ja kirjan kaari alkaa Leevi And The Leavingsin ensimmäisestä sinkusta, Mitä kuuluu Marja-Leena? vuodelta 1978. Siitä seuraa jonkin verran musiikkipiirien ihmettelyä, aseman vakiintuminen 80- ja 90-luvulla ja viime vuosina tapahtunut jämähtäminen, jolloin ainakin muusikoiden itsensä mielestä levyt alkoivat toistaa itseään. Lopussa Gösta Sundqvist kuolee, jolloin tarkennin hapuilee hetken bändin muiden jäsenien epämääräisissä suunnitelmissa ja jäähyväisissä.

Tragikoomisesti kirjan kiinnostavimpia palasia ovat Sundqvistin Soundiin ja Rumbaan antamista haastatteluista poimitut lainaukset: ”Angsti ja jumalaton kaipuu saada vittuilua osakseen on suomalaisen miehen sielunmaisemaa.” Sundqvistin kuolema jättää näin jälkensä myös kirjaan, tyhjyys puhuu puolestaan.