25.1.05

Kehämäisiä aatoksia

Kirja: Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani (Teos, 2004)
***

Finlandia-ehdokkaanakin olleella Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanilla on tasan yksi olemassaolon oikeutus: kieli on mahtavaa. Kirjasta voi valita lähes minkä hyvänsä kohdan ja tyyli pitää täydellisesti. Esimerkiksi näin:

"Ja sitten, kun se siirtyily nyt oli jotenkin jäänyt noin niin kuin sielullisella tasolla virta-asentoon, lähti se vaunukin jos nyt ei suorastaan oireellisesti niin ainakin sopivasti liikkeelle. Siinä oli ympyrätaloa ja muuta pyöreää kohdalla ja siitä se kai johtui että ne kaikki kehämäiset aatokset jotenkin taas purjehtivat paikalle, raitiovaunu kolisti, kolisti raitiovaunu, ja siihen rytmiin, tai rytmiin siihen, no niin, siihen kuitenkin oli sitten helppo ajautua mukaan ja laahata jostain aika välittömästä lähimenneisyydestä perässään se jankuttava siirtymäloruilu, siirtyä sinne, siirtyä tänne, siirtyä siirtyä sinne tänne, ja niin siinä sitten huomasi nopeasti..."

Ja niin pois päin. Kirja kuvailee yhden päivän kolmen Kalliossa asuvan toimettoman kundin elämässä. He ovat Marsalkka, Lihi ja Henninen. Kun huomioon ottaa sen, että Pussikaljaromaanin luettuaan lukija on uppoutunut melko perusteellisesti heidän elämänmenoonsa yhden päivän ajalta on yllättävää kuinka vähän heistä jää käteen elämänkerrallisia tietoja kirjan loputtua. Tavallaan he ovatkin jokamiehiä, joista sanotaan vähän jotta kaikki voisivat samaistua. Lihi haluaa pelata noppaa. Henninen ei pidä poliiseista. Marsalkka on porukassa kertoja mutta ei hänenkään vinkkelinsä sanottavasti muista eroa.

Kirja on ihailtavan uskollinen tyylilleen. Teksti puksuttaa samanlaisena läpi koko teoksen ilman mitään turhia korostuksia, tyylillisiä heittoja tai muuta vastavaa. Se myös tekee kirjan lukemisesta raskasta ja varsinkin viimeiset sata sivua alkavat jo tuntua tahkoamiselta. Rimmisen teksti on hienoa mutta sitä lukiessa tulee sellainen olo että sitä suolletaan jossain tehtaalla metrimääräisesti ja näihin kansiin on nyt päätetty pakata sitä 330 sivun edestä.

Lopussa on sentään pieni kirjallinen kikka jossa lukijaa harhautetaan ajattelemaan että kirjailija kunnioittaisi sentään jotain draaman kaarta. Tuntuu siltä, että kun paljastuu, että näin ei ollutkaan, yritetään samalla sanoa ettei siistejä lopetuksia satu elämässäkään kovin usein kohdalle. Tämä voi tuntua spoilerilta, mutta olisin itse ainakin mieluusti tiennyt, että edessäpäin on vielä jotain odottamisen arvoista taistelutahtoni horjuessa kahden kolmanneksen kohdalla.

Kirjassa ei ole ajatuksia mitenkään liikaa. Perusteemat ja sanoma ovat lopulta hyvin yksinkertaisia ja mielenkiinnottomia; paino on puhtaasti esitystavassa. Romaanin yhteydessä on käytetty myös sellaisia sanoja kuin ajankuva tai sukupolvikuvaus, mutta Rimmisen sankarit voisivat yhtä hyvin elää 1800-luvulla kuin tänä päivänä. Tämän teoksen perusteella toimettoman elämäntapa vaikuttaa ikuiselta. Ajattomuutta korostaa kirjan Kallio-keskeisyys. Matkat muihin kaupunginosiin tuovat mieleen Aki Kaurismäen Kalamarin Unionin ja sen kaupunginosasta toiseen siirtymisestä rakentaman epiikan.

Jos tekstikatkelman meininki miellyttää, sopii lukea koko kirja. Sitä riittää. Jos ei, voi edessä olla melkoisen työläs savotta.

1 Comments:

At 2:10 ap., Anonymous Anonyymi said...

En nyt kommentoi sinänsä tätä arvostelua, vaan itse sivustoa.

Miksi helvetissä teillä ei ole RSS-feediä? Se on kuitenkin tosi helppo laittaa päälle ja se helpottaisi teidän bloginne seuraamista.

 

Lähetä kommentti

<< Home