11.12.04

Riemastuttavaa bisnessatiiria

Kirja: Max Barry: Jennifer Valtiovalta (alkuteos Jennifer Government 2003, suomentanut WSOY 2004)
***

Max Barryn esikoisteos, railakkaana satiirina kirjoitettu Jennifer Valtiovalta kertoo lähitulevaisuudesta, jossa suuryritykset ovat nousseet vielä ratkaisevan piirun verran merkittävämmiksi kuin nykyaikana. Verotus on lakkautettu, ihmisten sukunimet määräytyvät työnantajan mukaan, yksityistetty poliisilaitos valvoo yritysketjujen turvallisuutta, ja valtiollisen turvallisuuspoliisin agentit joutuvat anomaan rikosten uhrien omaisilta rahoitusta rikosten ratkomiseen – korvaukseksi ratkenneiden rikosten asianomistajat voivatkin sitten saada poliisiin sijoittamansa rahat takaisin moninkertaisesti vahingonkorvauksina.

"Listimme kymmenen asiakasta, panemme sen näyttämään gettonuorten työltä ja katu-uskottavuutemme sen kuin kasvaa. Lyön vetoa että myymme varastot tyhjiksi vuorokaudessa."

Kirjan juoni pyörii muutaman päähenkilön ympärillä. Tarinan liikkeellepanevana voimana toimii John Nike, Niken sissimarkkinointiosaston päällikkö, joka saa nerokkaan ajatuksen uusien lenkkitossujen markkinoinnista asiakkaiden murhaamisen avulla. Tehtävän saa sattuman kautta jakeluosastolla pienellä palkalla raatava Hack Nike, joka omatuntonsa soimaamana päätyy ulkoistamaan murhat poliisille. Pian tarinaan sotkeutuu myös John Niken vainoamiseen erikoistunut kirjan nimihenkilö, valtion agenttina toimiva yksinhuoltajaäiti Jennifer Valtiovalta, joka päätyykin nopeasti tutkimaan paljon muutaman teinin murhia vakavampia rikoksia plussakorttiallianssien yrittäessä aloitella maailmansotia toisiaan vastaan.

"Varmaan joku uusi tuoteryhmä," toinen poika sanoi silmät suurina. "Onko se niinku Nike Murhaajat? Sekö se on?" "Se olisi tosi siistiä."

Jennifer Valtiovalta on riemastuttavan viehättävä poikkeus muutoin pääosin ryppyotsaisen ja saarnaavan antikorporatiivisen kirjallisuuden saralla. Max Barryn kirjoitustyyli muistuttaa voimakkaasti Douglas Adamsia parhaimmillaan; absurdit juonenkäänteet seuraavat toisiaan, eivätkä hämmentävimmätkään sattumat tai tapahtumat pääse vaikuttamaan luonnottomilta tai tarinaan kuulumattomilta - lukija vain ei kykene olemaan nielaisematta syöttiä koukkuineen.

Monitasoisuutta tekstiltä on turha odottaa: Barry ei suotta implikoi tai vihjaa, vaan viskaa kaiken lukijan näkyville mahdollisimman eksplisiittisesti. Barryn dystopiassa McDonald's suorittaa ohjusiskuja kilpailevan plussakorttiallianssin piirissä toimivaa Burger Kingiä vastaan, yksityistetty poliisi ja NRA taistelevat kaduilla turva- ja turvattomuusasiakkaista, ja suuryritykset pyrkivät lakkauttamaan valtiovallan viimeisiä rippeitä kilpailua hidastavina tekijöinä. Eksplisiittinen yksitasoisuus onkin kirjan sekä suurin valtti että merkittävin ongelma: railakkaan parodisen otteen mahdollistava yksinkertaistaminen saattaa etäännyttää edes pieniä nyansseja, tulkintamahdollisuuksia tai harmaan sävyjä kaipaavia lukijoita.

Opettaja kirjoiti jotain kansioonsa. McDonald’sin sponsoroimat koulut olivat sillä lailla köyhiä. Pepsi-kouluissa kaikilla oli sylimikrot. Heidän koulupukunsakin olivat paljon hienommat. Oli niin vaikeaa olla trendikäs, kun selässä oli kullankeltaiset kaaret.

Tahallinen yksinkertaistaminen ja yksitasoisuus eivät kuitenkaan haittaa tarinankulkua tai tyhmennä teosta; Jennifer Valtiovalta ei pyri missään vaiheessa olemaan yhtään syvällisempi tai pohdiskelevampi kuin teos on, eikä parodiointi peity turhaan maailmanparanteluun. Teos onkin kirjallisuuden vastine hyvälle pikaruoalle: mainion makuista, nopeasti ohi, ja jättää miellyttävän, ikävän nopeasti katoavan hyvän olon.

Kaiken kaikkiaan Jennifer Valtiovalta on kevyt, viihdyttävä ja nopealukuinen tarina, jota voi suositella lämpimästi vaikkapa joululahjaksi kenelle tahansa, jota ei halua laittaa kärsimään jälleen uudesta Paasilinnasta.

3 Comments:

At 11:28 ap., Anonymous Anonyymi said...

Tuollaisesta WSOY-nimisestä suomentajasta en ole ennen kuullutkaan.

jussi@kasa

 
At 9:01 ap., Anonymous Anonyymi said...

Max Barryn esikoisteos on Syrup. Jennifer Valtiovalta on hänen toinen teos.

 
At 2:22 ip., Blogger loponen said...

Syrupin Barry julkaisi alunperin äärimmäisen hankalasti tunnistettavalla tuplaäksäisellä taiteiljapseudonyymillä *Maxx Barry*, joten pilkkua viilaten Jennifer Valtiovalta on *Max Barryn* ensimmäinen teos. >;)

Vähemmällä välimerkin väärinkäytöllä: oikeassa olet, väärä sana oli jäänyt tuohon ihmeellisenä aivokatkoksena. Toimitus pahoittelee erhettä ja kiittää korjauksesta. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home