19.12.04

Nerokkaan ärsyttävää

Kirja: Paul Auster: Oracle Night (Faber and Faber, 2004) 243 s.
*****

Sidney Orr asuu New Yorkin Brooklynissa. Sidney Orr on kirjailija. Orrin vaimo Grace työskentelee kustannusalalla. Orr on juuri palannut sairaalasta vakavan onnettomuuden jälkeen, eikä kirjoittaminen enää luonnistu. Kunnes salaperäisestä paperikaupasta löytyy sininen, portugalilaisvalmisteinen muistikirja.

Brooklynissa asuvan Paul Austerin viimeisin romaani on jälleen kirja kirjoittamisesta, kirjailijoista sekä tekstin ja sitä ympäröivän maailman suhteesta. Sid Orr muistelee lukijoilleen kahden vuosikymmenen takaisia tapahtumia: lähes varmaksi diagnosoitua kuolemaansa, portugalilaisen muistikirjan inspiroimaa luovuuden uudelleensyntymää, kertomiaan sekä vanhemman kirjailijaystävä John Trausen kertomia tarinoita.

Oracle Night lumoaa ilmeisen kliseisyytensä idiosynkraattisen tietoisessa käsittelyssä. Itse Columbian yliopistossa kirjallisuutta opiskellutta Austeria jos ketä voidaan kutsua samalla sekä kirjailijan että kirjallisuudentutkijan kirjailijaksi. Tämä on esikoisromaanistaan New York Trilogiasta lähtien käsitellyt fiktiossaan postmodernin ja -strukturalistisen paradigman tekstuaalisuuteen katoavaa ihmistä sekä kirjailijan mahdotonta mutta pakollista tehtävää ajan muistina.

Austerin teksteissä tarinoiden sisällä aukeaa uusia tarinoita ensimmäisten osoittautuessa vanhempien palasiksi. Juuri tässä syntyy kirjailijan ongelma: jokainen tarina on jo olemassa, kirjattu johonkin. Alitajuisen plagioinnin pelkoa on vaikea pakoilla, kuten Orr huomaa: 'it seemed I'd plucked Maxwell out of thin air and Oracle Night was an original story, with no connection to any novel other than itself. I probably should have felt relieved, but I didn't.' (Oracle Night on itse asiassa otsikko kuvitteellisen 1920-luvun kirjailijan Sylvia Maxwellin käsikirjoitukselle, jonka Nick Bowen, kustannustoimittaja-protagonisti Orrin siniseen muistikirjaan kirjaamassa tarinassa, jolle Orr kertoo John Trausen antaneen alkusysäyksen tämän viitattua Dashiell Hammettin Maltan Haukan seitsemännessä luvussa Sam Spaden kertomaan tarinaan entisen elämänsä lähes kuollessaan hylkäävästä Flitcraft-nimisestä miehestä, saa luettavakseen ja jonka myötä lumoutuu tarinaan ensimmäisessä maailmansodassa sokeutuvasta mutta samalla ennaltanäkemisen kyvyn saavasta brittisotilaasta Lemuel Flaggista.)

Oracle Night on kirja maailman loppumattomista tarinoista – adjektiivin molemmissa merkityksissä. Orrin kertomassa romaanissa aloitetaan kymmeniä tarinoita, mutta yhtäkään ei kuljeteta loppuun saakka. '[T]he notebook was a place of trouble for me, and whatever I tried to write in it would end in failure. Every story would stop in the middle[...]'

Niin, aika... kenelläkään ei ole aikaa kaikille tarinoille. Eikä kaikilla ole aikaa Austerin tarinakokoelmalle. Yritys kuvailla romaania Oracle Night on kuin kartanpiirtoa Borgesin novellissa. Mahdotonta näyttämättä sitä postmodernina, tekonokkelana meta-metafiktiona. Lisäksi Sidney Orrin avioliittoa kuvaava kehyskertomus ylittää sentimentalisuudessaan Harlekiinisarjan teokset. Paul Austerin taianomainen kirjoitustyyli imee kuitenkin kyynisenkin lukijan mukanaan. Kieli on talismaani, joka murskaa ajatuksen selvästi rajatusta todellisuudesta. Kova homma kääntäjälle.

Tai kuten Trause sanoo Orrille: 'We live in the present, but the future is inside us at every moment. Maybe that's what writing is all about, Sid. Not recording events from the past, but making things happen in the future.'