31.12.04

Länsimaiden perikato

Kirja: Michel Houellebecq: Lanzarote (Flammarion, 2002)
***

Syynä länsimaisen sivistyksen rappioon ei ole moraalinen rappio vaan merkityksen katoaminen. Länsimainen ihminen ei tiedä mitä tekee ja miksi, hänen elämällään ei ole sisältöä ja niinpä muuta ei ole tehtävissä kuin lähteä pakettilomalle. Näin ainakin ranskalaisen skandaalikirjailijan Michel Houellebecqin ohuessa miniromaanissa Lanzarote. Kirjan alussa päähenkilö astuu sisään matkatoimistoon koska tietää, että hänen uudesta vuodestaan tulee turha.

Kirja on alle 100 sivua isolla kirjasimella ja värikuvilla, eikä siinä ajassa ehditä paljoa muuta kuin luonnostelemaan yksi argumentti. Houellebecq ei kainostele suuria aiheita vaan iskee suoraan länsimaisen elämäntavan olemukseen. Siinä piileekin kirjailijan lahja, sillä tuo olemus ilmenee pakettiloman muodossa ja vaikka aiheet ovat kauheita, tyyli on hilpean nihilistinen.

Islam saa Houellebecqin, kuten ranskalaiset yleensäkin kauhun valtaan. Hän näkee Euroopan kaupungit paikkoina, joissa sisältönsä kadottanut haparoiva länsimainen elämäntapa katoaa fanaattisen, ihmiselle vieraan uskonnollisuuden tieltä. Siinä mielessä hän on pessimisti, ettei hän näe mitään kadotettua menneisyyttä tai muuta utopiaa johon täytyisi palata tai tunnu kokevan, että islamin hyökyä voisi mitenkään estää.

Kirjassaan Oikeus nautintoon hän asetti kahden ihmisen välisen täydellisen rakkauden sellaiseksi elämänsisällöksi, jota ei ole vielä menetetty ennen kuin sekin tuhoutuu ääri-islamistiterroristien hyökkäyksessä. Lanzarote on inhimilliseltä kantilta lohduttomampi; siinä sankarimme löytää tyytyväisyyttä tuttavallisesta satunnaisseksistä saksalaisen lesbopariskunnan kanssa. Samalla belgialainen poliisi Rudi, jonka päähenkilömme huomaa ensi kertaa tarkastelemassa peniksen muotoista kaktusta on itsemurhan partaalla koska on menettänyt kaiken. Marokkolainen vaimo jätti ja vei tyttäret mukanaan eikä poliisina ole hyvä olla nyky-yhteiskunnassa.

Sisällön katoamista edustaa ulkoavaruuden muukalaisia palvova kultti joka ulottaa käsityksensä universaalista rakkaudesta kattamaan myös seksin ja lapset. Sille linjalle Rudikin päätyy ja lukijalle jää ksymys siitä, millä perusteella voi enää tehdä mitään moraalisia arvotuksia.
Lanzarotea lukiessa tulee sellainen olo, että samoin kuin kirjan päähenkilö, myös kirjailija on käynyt pakettilomalla ja naputellut teoksensa kasaan aurinkotuolissa istuen muutaman päivän kuluessa. Tyyli on huoleton ja luonteva. Teesiä kasataan sen tuntuisesti, että ollaan kirjailijan omimpien aiheiden äärellä. Vaivaa ei tarvitse nähdä, kaikki on mietitty.

Tässä mielessä Lanzarote onkin oivaa lomaluettavaa. Sen kahlaa läpi yhden lennon aikana eikä se vaadi enempää keskittymistä kuin mihin ihminen pystyy maatessaan rannalla. Nokkelia huomautuksia ja heittoja on joka sivulla siltä varalta, että lukija tarvitsee jutun aihetta keskusteluissa muiden lomalaisten kanssa.

1 Comments:

At 10:44 ip., Anonymous Anonyymi said...

järjettömän hyvin tiivistetty kaikki mitä ite tuli mieleen kirjaa lukiessa. mainiota :)

 

Lähetä kommentti

<< Home