5.12.04

Kauhea ja kaunis kohtalo

Kirja: Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa (1996, Like)
***

Kaksi aurinkoa on Kauko Röyhkän läpimurtoromaani, eikä ihme kun huomioon ottaa kaikki ne kirjassa esiintyvät elementit jotka ovat omiaan pistämään ihmiset puhumaan. Kirja kertoo sota-aikana elävistä muusikoista, jotka päätyvät armeijan viihdytysjoukkoihin. Tarinassa on kyse lahjakkuudesta ja luovasta työstä sellaisissa oloissa, joissa kukaan ei halua kuulla muuta kuin Kodin kynttilöitä. Tarinan sankareita ovat Elis, Tytti ja Ture. Elis on viihdemusiikin konkari, Tytti nuori ihmelapsi ja Ture hurahtanut hanuristi.

Kahden auringon kerronta on usein jaksotuksensa puolesta karkeaa mutta sitä kompensoi Röyhkän mainio tapa yksilöllistää hahmojaan puhetavan ja ajatusprosessien kautta. Siirtymät sivuhahmoja taustoittaviin takaumiin ovat kerta toisensa jälkeen töksähtäviä, mutta toisaalta niistä muodostuva kohtaloiden kudelma on kiehtovaa luettavaa, joten ehkä tämän voi antaa anteeksi.

Ensimmäiset kaksi kolmannesta Kahdesta auringosta kirja tuntuu harjoitukselta, jossa Röyhkä vetää sota-aikaa oman mankelinsa läpi niin, että homman nimi on seksi musiikki ja okkultismi. Hauskaahan se on, ei siinä mitään, varsinkin kun historialliset romaanit ovat valitettavan usein siinä määrin kalkkiintuneita, että tuntuu oudolta lukea varsinaista historiankirjoitusta, missä kaikenlaiset räävittömyydet taas sitten kukoistavat.

Normaalisti mikään tarina ei vaadi sitä, että se on keskinkertainen alussa ja keskivaiheilla ja yhtäkkiä muuttuu hyväksi lopussa, mutta Kahdessa auringossa se toimii hyvin. Taitekohtana toimiva brutaali kohtaaminen on siinä määrin intensiivinen, että koko aikaisempi teos esittäytyy uudelleen pohjustuksena ja loppukirjan lukee aivan uudella asenteella. Kaksi kolmannesta viritellään ja viimeinen kolmannes palkitsee.

Röyhkän ote historiaan on hauska. Suomen armeijan virallisissa peleissä usein näkyneillä hakaristeillä revitellään oikein urakalla, samaten kuin saksalaisilla aseveljillä ja jopa keskitysleireillä. Tämä on sitä historiaa mitä koulussa usein kaunistellaan ja siksi on aina hyvä että joku yrittää, vaikka juuri hakaristien kohdalla se meneekin välillä raskaaksi alleviivaamiseksi.

Pisteet kotiin erityisesti ailahtelevista ihmiskohtaloista, jotka tuntuvat jälkikäteen kohtalolta mutta tapahtuessaan tahdon ja sattuman äpärälapsilta. Tavalliset ihmiset joutuvat historian rusikoimiksi. Ainoa joka selviää on symbolisesti erotettu muusta ihmiskunnasta ennen kun hänet päästetään takaisin muiden keskuuteen.