15.12.04

Avioerolapsi Intiassa

Elokuva: Aleksanteri/Alexander, USA 2004
Ohjaaja: Oliver Stone
****

Vanha Kreikka on näemmä nyt pinnalla. Aleksanteri Suuren elämäkertaa on helppo verrata taannoiseen Troijaan, ja elokuvissa onkin välillä häkellyttäviä yhtäläisyyksiä. Eräät kohtaukset - nainen pitää veistä sankarin kurkulla, tulevaa suuruutta ja siitä seuraavaa tuhoa ennustellaan - ovat käytännössä identtisiä. Aleksanteri ei silti ole Troija II. Stonen ohjaus on monimutkaisempi ja moniarvoisempi.

Aleksanteri on modernia perhedraamaa. Äiti-kuningattarella on liian vähän valtaa, joten hän ryhtyy elämään lapsensa kautta. Isä-kuninkaalla on liikaa valtaa, joten hän yrittää muokata pojastaan oman kuvansa. Vanhempiensa riitojen kiistakapula Aleksanteri tekee sen minkä kaikki kaltaisensa: toisaalta yrittää sekä elää ristiriitaisten odotusten mukaan että kapinoida niitä vastaan. Hän pakenee äärimmäiseen itään, ja siinä sivussa valloittaa sen. Tietenkin hän päästää kaiken saavuttamansa, ystävänsä ja rakastettunsa lipumaan sormiensa lomasta, ja kuolee onnettomana.

Stonen elokuva on vaikuttava. Se sekoittaa psykoanalyysiä ja toimintaa, kauniita ihmisiä ja ajanmukaisia (sekä muinaisuuden että nykyajan) homosuhteita. Elokuvan hahmojen motiivit ovat loogisia, ja Stone suhtautuu heihin useimmiten ymmärtävästi.

Aleksanterin kuvakerronta on kuitenkin raskasta. Kolmituntinen filmi on jatkuvaa, intensiivistä vyörytystä. Erityisiä huippukohtia tai suvantokohtia ei ole. Tästä syystä filmi on tasapaksu: ei tylsyyden vuoksi, vaan nimenomaan päinvastaisesta syystä. Katsoja ei voi hengähtää hetkeksikään, kaikki kohtaukset ovat samanarvoisia. Lähin vertauskohta ovat varmaan kaksi jälkimmäistä Taru Sormusten Herrasta -elokuvaa: kolmeen tuntiin on pakattu hirveästi tavaraa, kaikkea sipaistaan, eikä mikään kunnolla korostu.

Aleksanterin alussa ja lopussa ja vähän muuallakin on tarpeeton kohtaus, jossa Anthony Hopkinsin esittämä vanhus selostaa katsojille, kuinka kaikki oikein menikään silloin muinoin Makedoniassa. Nämä kohtaukset ovat kuin eri elokuvasta, varsinkin kun Hopkinsin hahmon nuorempi inkarnaatio ei millään lailla nouse erityisesti esiin "vanhoja aikoja" kuvaavissa kohtauksissa. Hän on yksi Aleksanterin esikuntalaisista, siinä kaikki. Hänen kauttaan ei kuvata mitään

Nämä aikaharppailukohtaukset tuovat mieleen BBC:n uudemmat historialliset dokumentit, joissa joku setä selostaa historianelävöityskohtausten sivussa, kuinka "Aleksanteri kävi monia taisteluita." Sitten näytetään Aleksanteri käymässä taisteluita. Kun elokuvassa kuitenkin käytetään myös yleisempiä selitystekstejä ("kesäkuussa vuonna 323 Babylonissa", "8 vuotta myöhemmin"), opastus kaksinkertaistuu. Uuvuttavaa ja melkein koomista.

Aleksanterissa ei ole Troijan veroista actionia tai silmäkarkkia. Se on tummempi ja mutkikkaampi elokuva - parempi elokuva. Mutta sitä mä en tajua, miksi ihmeessä muinaiset makedonialaiset kirjoittavat kirjeensä, armeijapaperinsa ja karttansa englanniksi.

1 Comments:

At 5:56 ip., Blogger jukkahoo said...

Mutta sitä mä en tajua, miksi ihmeessä muinaiset makedonialaiset kirjoittavat kirjeensä, armeijapaperinsa ja karttansa englanniksi.Eh, tuota... Sinua ei sitten häirinnyt yhtään se, että he kaikki myös puhuivat englantia?

 

Lähetä kommentti

<< Home