12.11.04

Päätä ja häntää

Kirja: Sari Peltoniemi: Kummat (Tammi, 2003)
****

Sari Peltoniemi on kerännyt kannuksiaan niin punk-muusikkona kuin lastenkirjailijanakin. Hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa Hirvi oli ehdolla Finlandia Junioriin, mutta sitä seurannut Kummat on jostain syystä jäänyt vähemmälle huomiolle. Kummat on kuitenkin erinomaista nykyfantasiaa, jossa arkitodellisuus saa yhdestä maagisesta elementistä jänniä vivahteita.

Tarinan keskiössä on joukko lukiolaisia, joille kasvaa häntä. Toisin kuin joissain juoniromaaneissa voitaisiin tehdä, tästä ei seuraa kartalla kosmisten mysteerien penkomista. Hännänkasvu häiritsee monia, mutta syyt sen taustalla eivät koskaan selviä. Se kuitenkin tekee kantajistaan ratkaisevasti erilaisia kuin ikätoverinsa ja pakottaa heistä jonkinlaisen ryhmän.

Peltoniemi käsittelee hännän tuoman aavistuksenomaisen etäännytyksen avulla erilaisuutta kypsästi ja monipuolisesti. Kaikki hännän saaneet ovat omalla tavallaan jo valmiiksi erilaisia ja kokevat olevansa tavalla tai toisella ulkopuolisia. Joku on tyhmä blondi, toinen tiedostava femakko, kolmas uskonnollisten vanhempien kasvattama, neljäs ulkomaalainen, joukon ainoaa poikaa pidetään homona ja päähenkilö Maarit on yksinäisyydessä viihtyvä scifi-nörtti. Ulkopuolisuuden monipuolisuus korostaa tunteen perusinhimillisyyttä, jokainen on teininä ulkopuolinen.

Kirjan edetessä Maarit kohtalotovereineen joutoo opettelemaan hyväksymään uuden minänsä, mikä ei tietenkään ole helppoa. Jotkut koittavat leikata hännän irti, toiset löytää siitä hyötyä. Kouluyhteisö ei katso hyvällä uutta jengiä ja vähiten ulkopuolisillekin alkaa paljastua häntien olemassaolo.

Toisena tasona löytyy hyväksikäyttö. Kaikki häntätytöt rakastuvat ainoaan häntäpoikaan Volttiin, joka puolestaan rakastaa tai sanoo rakastavansa heitä kaikkia. Kirjan edetessä hän kehittyy manageriksi, melkein sutenööriksi ja alkaa järjestää tytöille tanssikeikkoja. Samalla Voltti on kuitenkin se josta koko yhteisöllisyys lähtee, joka saa tytöt puhumaan toisilleen hännistään. Lopulta Voltin lyhytnäköinen manipulointi vaihtuu kuitenkin Maaritin lämpimään rehellisyyteen.

Kerrontaa pilkuttaa joukko mahdollisia selityksiä hännän alkuperälle. Ne kulkevat scifistisestä fantastisen kautta myyttiseen: hännät voivat olla peräisin kirouksesta tai periytyä avaruudesta tulleilta esi-isiltä. Selitysten irrallisuus ja vaihtelevuus korostavat tyylikkäästi sitä, että oleellista ei ole mistä ne tulevat, vaan mitä niillä tehdään. Lopulta tytöt alkavat itsenäistyä ja ystävyys tuo voimaa, muttei pakotteita, ja häntien paljastamistakin uskataan jo ajatella.

Tarinankuljetus tuntuu huomattavasti sujuvammalta ja pirteämmältä kuin Hirvessä, ihmiskuvaus taas on tarkkanäköistä ja ihmisläheistä, kuten Peltoniemen lapsille suunnatuissa Kukka Kaalinen -kirjoissakin. Kummat on sujuvasti kerrottu tarina erilaisuudesta ja oman itsen hyväksymisestä, hyvää lukemista niin nuorille kuin aikuisillekin.