26.11.04

Katsopas vaari tuota vauvaa

Kirja: Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen (Otava, 2001)
**

Anna-Leena Härkönen kirjoittaa parin vuoden takaisessa omaelämäkerrallisessa kirjassaan rohkeasti ja avoimesti lapsettomuushoidostaan ja raskaudestaan. Lukiessa tuntuu kuitenkin koko ajan siltä, että Härkönen kirjoittaa tällä tavalla vain siksi, että lehdissä voitaisiin ilmoittaa, että kylläpä Härkönen nyt kirjoittaakin rohkeasti ja avoimesti.

Koko Heikosti positiivisen rakenne on hyvin kummallinen. Tai ei kummallinen, vaan huono. Iso osa tekstistä kuvailee kirjan minähahmon, Anna-Leena Härkösen, vauvakuumetta. Tarjolla on kaikenlaisia hoitoja ja itsetunto-ongelmia ja puolittaisia ihmissuhdekriisejä ja olenko minä nyt nainen ollenkaan? Tämä on kirjan parasta sisältöä.

Kirjailija tai kustannustoimittaja on kuitenkin huomannut, että eihän tästä tullutkaan romaania, tuli pitkä novelli. Ei hätää, laitetaan päähenkilö suunnittelemaan tv-draamaa lapsettomista naisista, siitähän saadaan näppärästi lisää tasoja ja rupeaa tää kirjailijuuskin peilaamaan sitä lapsettomuutta, niinku. Eikö vieläkään riitä? Pannaanko päähenkilön mummo kuolemaan? No ilman muuta! Siitähän saadaan tätä elämän kiertokulkua.

Rivien välistä paljastuu koko kirjan tekoprosessi. Oletettavasti tämä on tahatonta, mutta oudosti se kuitenkin tekee lukukokemuksesta jännittävämmän. ”Jotain tämä kirja vielä kaipaisi, kun tää lapsettomuus ei oo kauhean konkreettista. Pitäis olla jotain selkeää draamaa, niin kuin joku vastustaja.” ”No eihän se lapsettomuus mistään vastustajasta johdu!” ”No laita johtumaan, sähän se kirjailija olet.” Niinpä Härkönen sairaalaan mennessään joutuu taistelemaan pahaa sairaanhoitajaa vastaan, joka ei halua hoitaa häntä. Myöhemmin paljastuu, että tämä johtuu siitä, kun Härkönen on julkkis. Lopulta käännekohta löytyy, kun mukava lääkäri järjestää tulevalle äidille paremman hoitsun.

Entistä kummallisempaa tällainen apuviivojen näkyminen on, kun muistaa Härkösen olevan ansioitunut niin proosan kuin draamankin alueella. Jo esikoinen Häräntappoase tarjosi paljon enemmän syvyyttä ja tyyliä kuin tämä selvästi välityöksi jäänyt kirja.

Rakenteellisesta kömpelyydestään huolimatta Heikosti positiivinen kuvaa ajoittain, no, rohkeasti ja avoimesti lapsenodotusta. Nämä osuudet ovat kirjan ehdottomia helmiä ja aidosti kiinnostavia varsinkin aiheeseen perehtymättömälle lukijalle. Jännittävän lisän tarjoaa myös päähenkilön kokemus siitä, miten lapsensaanti ei ole ihanaa auvoa vaan ahdistavaa ja raadollista. Tunteista kerrotaan mukaansatempaavasti ja tarttuvasti, ja niitä olisi toivonut enemmänkin halvan vauvateemailun sijaan.

Parempaakin raskauskirjallisuutta varmasti on ja sellaista lukisikin erittäin mielellään ottaen huomioon kuinka valaiseva kokemus huonokin voi olla.

Helmikuussa ensi-iltaan tuleva Onnen varjot on Anna-Leena Härkösen käsikirjoittama elokuva, joka käsittelee rakastamisen vaikeutta ja lapsen saamista. Ennakkotietojen mukaan se ei kuitenkaan ole minkäänlainen filmatisaatio Heikosti positiivisesta. Hyvä näin.