12.10.04

Verinen taivas

Kirja: Ian Stewart & Jack Cohen: Heaven (2004, Warner Books)
**

Ian Stewartin ja Jack Cohenin kynäilemä Heaven pyrkii olemaan scifi-satiiri uskonnollisen hurmoksen mukanaantuomasta tuhosta ja rakkauden ja suvaitsevaisuuden sanoman muuttumisesta vihaksi ja suvaitsemattomuudeksi.

Heaven kertoo tarinansa kolmesta perspektiivistä. Näkökulmista ensimmäisen tarjoaa sympaattinen, avaruutta konsensuksen voimalla kulkevalla avaruuslaivalla kiertelevä neandertaaliperhe. Toisen näkökulman tarjoaa Samuel XIV, kosmisen yhteyden nöyrä palvelija, jonka uusi tehtävä uskostaan harhautuneiden ja kerettiläisten uudelleenkouluttajana sysää tämän törmäyskurssille oman uskonsa kanssa.

Kenties humaaneimman näkökulman tarjoavat kuitenkin polyyppimerimiehet, joiden rauhaa ja korallivaimoja kosmisen yhteyden pakkokäännytyslaivasto saapuu uhkaamaan. Superälykkäiden korallivaimojen aloittaessa sissisodan kosmista yhteyttä vastaan polyyppiparat saavat toimia sotureina, aseina ja uhreina suurempien voimien uhratessa heitä massoittain taistelussa polyyppien sieluista ja tulevaisuudesta.

Heaven on enimmiltä osiltaan viihteellistä ja nopeasti soljuvaa kevyttä scifiä, ja onkin sääli, että kirjoittajien rahkeet eivät aivan kanna tavoitteeseen asti: lennokkaasti kulkeva tarina ajautuu kerta toisensa jälkeen sivupoluille, joista kirjoittajat kykenevät palauttamaan sen uralleen vain toistuvien, kerran toisensa jälkeen hatusta tempaistumman oloisten deus ex machinoiden avulla.

Cohen ja Stewart eivät suotta vaivaudu vihjailemaan tai implikoimaan hienovaraisesti, vaan pieninkin asia taotaan lukijalle selväksi raskaimmalla mahdollisella moukarilla. Lukijalle onkin heti alusta asti äärimmäisen selvää, mitä mieltä kirjailijat mistäkin ovat. Esimerkiksi vääristynyt, halki galaksin pakkolevittäytyvä uskonto kuvataan universumin konkreettisena – ei vertauskuvallisena – syöpänä, ja kosmisen yhteyden maallinen taivas tulvii verta ja sisäelimiä.

Ikäväkseen epähienovaraisuus korostuu entisestään dialogissa hahmojen selittäessä toisilleen toistuvasti kirjoittajiensa kantoja ja ajatuksia yltyen varsin nopeasti saarnaamiseksi. Hahmojen kehitys jää aivan yhtä epähienovaraiseksi kuin muukin kerronta; päähenkilöistä vain yksi kehittyy – tai edes muokkaantuu – millään tavoin galaksia mullistavien tapahtumien pyörteessä, ja tämänkin kehitysaskeleet tuntuvat lähinnä pakotetuilta siirtymiltä toimintamallista toiseen.

Kaikista ongelmistaan huolimatta Heaven voi olla viihteellinen lukukokemus. Miellyttävästi soljuva, köykäisen – mutta ajoittain osuvan – humoristinen teksti yhdistettynä häpeilemättömään alleviivaamiseen tekee tekstistä äärimmäisen nopeasti sulavaa ja suhteellisen viihdyttävää lukemista vaikkapa matkalle tai krapula-aamun ratoksi.