9.10.04

Surulliset hevoset

Elokuva: Pirjo Honkasalo: Melancholian 3 huonetta (Suomi, 2004)
****

Harva dokumentti todella pakottaa ajattelemaan. Michael Moore voi selittää hauskasti ja dramaattisesti siitä miten asiat ovat, jolloin katsoja nyökkäilee, joo joo, niinhän se on. Kun valkokankaalle kuolee amerikkalaisia sotilaita, kertojan ääni kertoo, että sota on niinku paha juttu.

Pirjo Honkasalon dokumentissa Melancholian 3 huonetta on täysin toinen meininki. Tsetsenian sotaa käsittelevä elokuva jakautuu nimensä mukaisesti kolmeen pätkään, joissa ensimmäisessä näytetään kuinka katulapsista koulutetaan armeijaa pietarilaisessa kadettikoulussa, toisessa näytetään kuinka sodanjälkeisessä Grosnyssa lapset kärsivät, kolmannessa taas vilautellaan elämää naapurissa olevassa Ingushiassa.

Kertoja Pirkko Saisio puhuu kunkin osion aikana muutaman lauseen, mikä on häkellyttävän vähän dokumentille. Eivätkä elokuvassa kuvatut ihmisetkään paljoa pukahda, vaan elokuva toimii pitkälti fyysisyydellä ja vahvalla kuvakielellä. Katsoja saa todella miettiä mistä on kyse ja mikä yhdistyy mihinkin, kun katsoo minuuttikaupalla kadettien lumisotaa, mustavalkoisena näytettyä rauniota tai paikallaan seisovia hevosia.

Vähitellen palaset loksahtelevat yhteen ja luovat todella synkkää kuvaa yhteiskunnallisen pahoinvoinnin kierteestä. Joku on syntynyt katulapseksi, kun venäläiset sotilaat raiskasivat hänen äitinsä. Toinen on ollut katulapsi, mutta otettu koulutukseen, ja valmistuu pian venäläiseksi sotilaaksi. Kolmas taas on tullut 12-vuotiaana venäläisten sotilaiden raiskaamaksi ja siitä raskaaksi. Tämä on ehkä elokuvan voimakkain kiertokulku, mutta vastaavia, hienovaraisempia, on vaikka millä mitalla.

Melancholian 3 huonetta käsittelee kiinnostavasti paitsi Tsetsenian sotaa, myös dokumenttielokuvan luonnetta. Näin tulkinnanvarainen ja taiteellinen teos ei tunnu dokumentilta, jota on totuttu pitämään yksipuolisia faktoja ja niistä valmiiksi tehtyjä johtopäätöksiä tarjoavana ilmaisumuotona. Sota ei tietenkään ole hyvä asia, mutta Honkasalon elokuva todella pakottaa kysymään missä tilanteen syyt todella piilevät, eikä suostu tarjoamaan vastaukseksi mitään helppoja latteuksia.

Nimensä mukaisesti Melancholian 3 huonetta onkin enemmän dokumenttielokuva tunnetiloista kuin poliittisista tapahtumista. Se on erinomainen dokumentti surusta, joka muistuttaa rakenteeltaan enemmän runoa kuin propagandaa.