30.10.04

Klisheistä perusfantasiaa

Kirja: Paul Kearney: the Mark of Ran (2004, Bantam Press)
*1/2

Aina joskus tulee antaneeksi uudelle (tai ainakin aiemmin tutustumattomalle) fantasia- tai tieteiskirjailijalle mahdollisuuden. Vaikka pettymyksen mahdollisuus on tokikin suuri kaiken kirjallisuuden piirissä satunnaiseen kirjailijaan tutustuessa, fantasian ja scifin kentillä pettymyksiin on tullut törmättyä huomattavasti positiivisia yllätyksiä useammin.

Tällä kertaa mahdollisuuden sai kirjan vuodessa viimeisimmät kymmenen vuotta suoltanut Paul Kearney, jonka uutuus the Mark of Ran vaikutti nopealla vilkaisulla pirteältä ja piristävältä poikkeukselta tusinafantasian joukossa. Nopea silmäys voi kuitenkin olla äärimmäisen pettävä: en muista vuosiin törmänneeni the Mark of Rania pahempaan pettymykseen fantasiagenren piirissä (poislukien kenties Paolinin surkea, yhtäläisen klisheinen Eragon).

The Mark of Ranin huonous ei perustu suoraan tekstin tasoon: teksti on mukavan eläväistä ja ajoittain suhteellisen viihdyttävästi kirjoitettua, vaikka sortuukin ajoittain kalkkunafantasian mestarin, R.A. Salvatoren viitoittamille kornin superlatiivirikkaille poluille.

Surkuhupaisaksi the Mark of Ranin tekevät naurettavan korni, peruscampbelliaanisen sankarin matkan klisheisimpään muotoon sortuva tarina, ja huvittavan typerät hahmot, joiden ylle kirjailija kaataa tragedian toisensa perään yrittäessään epätoivoisesti työstää näistä traagisen eeppisiä olosuhteiden uhreja.

Kearneyn luottamus kirjallisiin kykyihinsä – tai lukevan yleisön arvostelukykyyn – ei liene kovinkaan korkea - mitenkään muuten ei liene mahdollista selittää, miten Kearney on kasannut näin suunnattomissa määrin kuluneimpia mahdollisia klisheitä kirjansa pohjaksi. Pienenä esimerkkinä kirjaa ei ole kulunut kymmentäkään sivua, ennenkuin uljaalle protagonistille paljastuu, että tämä onkin kadonneen kansan uljas messias, tämän klassinen mentor-hahmo kuolee, ja protagonistimme joutuu vastentahtoisesti vaihtamaan pastoraalisen maalaismaiseman jylhiin mutta traagisiin seikkailuihin. Kirjan kerronta ei tästä parane, vaan pysyy tasaisen klisheisenä loppuun asti.

En tokikaan väitä, että klisheiset ja kuluneet juonenkäänteet olisivat suora merkki huonosta kirjasta, päinvastoin. Kearney ei kuitenkaan ole tyytynyt käyttämään perusjuonenkäänteitä ja klisheitä, vaan rakentamaan kirjansa puhtaasti niiden varaan: the Mark or Ranista on turha etsiä ainoatakaan originellia – tai edes vähän käytettyä – ajatusta.

Hahmot ovat minkä tahansa perusfantasiaromaanin ydin, tämän on Kearneykin sisäistänyt: Kearney ei kaihda klisheisimpiäkään keinoja tehdä sankareistaan traagisempia ja kärsineempiä, ja ensimmäisten sadan sivun jälkeen lukijan on vaikea olla purskahtelematta nauruun ylväiden protagonistien upotessa aina vain syvemmälle tragedian pohjamutiin.

The Mark of Ran saattaa olla palkitsevaa luettavaa huonosta fantasiasta ironisesti nauttivalle tai täysin arvostelukyvyttömälle lukijalle. Muille suosittelen kirjan – ja Kearneyn – kiertämistä kaukaa.