27.9.04

Tosikirja maailmansodasta

Kirja: Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja (hollantilainen alkuteos Het achterhuis 1946, käännös 1995 Tammi)
***

Kaikki tietävät, että Anne Frankin päiväkirja on hieno kirja ja teeskentelevät lukeneensa sen. Aihe onkin sykähdyttävä: nuori tyttö piilottelee natseilta valloitetussa Amsterdamissa, ja lopuksi vielä kuolee keskitysleirillä. Erityisen koskettavaksi jutun tekee se, ettei päiväkirja ole mitään halpaa eksploitaatiota, vaan aivan todellisen ihmisen todellisia ajatuksia. Jopa todellisempaa kuin tosi-tv, vaikka yhteydet Big Brotheriin tuntuvatkin lukiessa ilmeisiltä.

Kirja alkaa Annen syntymäpäivillä Saksan valloittamassa Hollannissa, vain hiukan ennen kuin Frankin perhe päättää lähteä piilottelemaan vastarinnan tarjoamaan piilopaikkaan konttoritalon “salaisessa siivessä”. Tapahtumapaikka on lähes koko kirjan ajan tuo pieni muutaman huoneen kortteeri, johon lappaa lisää väkeä kirjan edetessä. Tämä on kuitenkin vain tarinan tausta, sillä tavallisten päiväkirjojen tapaan pääpaino on Annen tuntemuksilla ja suhteilla muihin ihmisiin. Eräänlaisena draaman kaarena Annen murrosikä osuu juuri näihin maan alla vietettyihin vuosiin.

Vaikka päiväkirja kertoo kauheista asioista, on se silti ajoittain sekä hauska että rohkea. Anne Frank kuvailee perhettään ja tuttaviaan ajoittain hämmästyttävän pistävästi ja ironisesti ottaen huomioon, että hän on kirjoittanut tekstin 13-15-vuotiaana. Erityisen hauskana lainauksena mieleen jäi erään rouvashenkilön ulkonäköä kuvaava saksalainen sanonta “von hinten Lyzeum, von vorne Museum”: takaa lyseo, edestä museo.

Välillä kirjan tapahtumat ovat kuin jotain synkkää farssia, kun pienissä salahuoneissa väistellään salaista poliisia tai käydään tutkimassa keskellä yötä alakertaan tehtyjä murtovarkauksia. Joskus pitää olla äänettä ja valotta monta tuntia tai koko sakin käyttää samaa ämpäriä vessanaan. Anne Frank yrittää myös peittää ihastustaan vanhemmiltaan, vaikka käy jatkuvasti naapuriperheen pojan kanssa “opiskelemassa”.

Koska päiväkirja on murrosikäisen Annen ainoa luotettu, kirjoittaa hän siihen ajoittain myös seksiin liittyviä tunnustuksia. Hän on aiemmin halunnut suudella ja hyväillä jotakuta naispuolista ystäväänsä ja piileskelyvuosinaan alkaa tuntea himoa samoihin tiloihin muuttaneeseen nörttipoikaan. Päiväkirjasta on tiettävästi ennen julkaisuaan poistettu ainakin joitain masturbaatiokohtauksia eli päätössanojen “joitakin harvoja kohtia, jotka kiinnostaisivat lukijaa hyvin vähän”. Tämä on sääli, sillä juuri Annen seksuaalinen kehitys on kirjan halki kulkevista juonista ehkä henkilökohtaisin ja epäpoliittisin, ja tämän kontrastin kautta kiinnostavin.

Teoksen kaunokirjallinen taso on hyvin vaihtelevaa, mikä johtuu paitsi toimitustyön tarkoituksellisesta puutteesta, myös siitä, että Anne kasvaa kirjan mittaan kaksi vuotta ja myös kehittyy kirjoittajana. Kirjaa tuskin jaksaisi lukea kovin suurella kiinnostuksella, jos se ei sijoittuisi niin hätkähdyttävään kontekstiin. Myös ajatus siitä, että koko ajan lukee oikean ihmisen oikeita kokemuksia alleviivaa kirjan voimakkuutta.

Kirjan kiinnostavuus onkin selvästi sukua sille tirkistelymielihyvälle, jota tosi-tv-ohjelmat ovat viime vuosina syytäneet. Toimitustyötä lukuunottamatta kertoja ei kuitenkaan ole kameralle puhuva tuomitsija, vaan asiat itse kokenut osallistuja. Kirja olisi varmasti kiinnostavaa viihdettä missä tahansa ympäristössä, mutta sen rankka viitekehys (itse piileskelyä lukuunottamatta Annelle ei kuitenkaan tapahdu mitään erityisen kammottavaa) kohottaa sen kenties keinotekoisesti maailmankirjallisuudeksi. Palestiinaan sijoittuva webbikamera tai blogi voisivat olla tänäpäivänä vastaavalla tavalla koskettavia kuin tämä teos 1946.

Lukukokemuksena Anne Frankin päiväkirja tarjoaa syvällisen ja poikkeuksellisen henkilökohtaisen näkemyksen natsihallinnon tuottamiin kauhuihin, sekä nuoren tytön ajatusmaailmaan. Kirjana se ei ole mikään mestariteos, mutta aiheensa vuoksi siihen kannattaa silti ehdottomasti tutustua.

2 Comments:

At 9:35 ip., Anonymous Anonyymi said...

Todella hieno arvostelu !

 
At 1:44 ip., Anonymous Anonyymi said...

"Anne Frank ja hänen perheensä vietiin 1944 Bergen-Belsenin leirille, jossa hän kuoli lavantautiin. Hänen isänsä Otto jäi henkiin. 1947 Otto Frank julkaisi tyttärensä päiväkirjan, joka oli löydetty ja annettu hänelle Amsterdamissa. Se nousi heti maailmanmaineeseen ja levisi käännöksinä sekä filmiversiona, ”liikuttavimpana juutalaisvainon silminnäkijätodistuksena”.

Ajan kuluessa, etenkin 1970-luvulla, alkoi kuulua kriittisiä ääniä, jotka epäilivät vahvasti etenkin päiväkirjojen aitoutta. Ensimmäisen kerran kirjan aitoutta epäiltiin ruotsalaisessa sanomalehdessä 1957, kertoo Juliane Wetzel osuudessaan Wolfgang Benzin kirjassa Legenden, Lügen, Vorurteile (1996). Syitä epäilyihin on joukoittain. Kerran Otto Frank sanoi, että kirjasta on jätetty pois intiimejä yksityisasioita, jotka liittyvät nuoren ihmisen elämään ja perhesuhteisiin. Hänellä oli kuitenkin myös alkuperäiskappale. Menestystarina jatkui, mutta 1958 epäilyjä alkoi herätä myös Saksassa. Otto Frank nosti oikeuskanteen esittäjiä, lyypekkiläistä opiskelijaa Lothar Stielauta ja maanviljelijää Heinrich Buddebergiä vastaan Oikeudenkäynnissä grafologi Minna Becker totesi, että alkuperäiskappaleen merkinnät olivat saman kirjoittajan eli ilmeisesti Anne Frankin tekemiä. Hollantilaisen yliopistolehtorin mielestä 1942 vuoden runoalbumissa ei voi olla pitkiä puheita, vaan muutamia rivejä. Tällöin vaivasi paperipula, jolloin on epäuskottavaa, että esim. 28.9. olisi esim jopa 8 sivua ollut mahdollista kirjoittaa ja että voisi olla paljon kirjoittamattomia sivuja. Esivihkoissa 22.12.1943-1.8.1944 on vain muutama merkintä ja suuria aukkoja, toinen niistä ilmeisesti ikäänkuin kadonnut. Siten on silmiinpistävää, että on lisäksi 300 sivun läpilyöntipaperikansio, jossa samat asiat esitettään paljon dramaattisemmin ja kauhistavammin uudelleen. Otto Frankin mukaan Anne on koonnut tapahtumat ja kokemuksensa jälkeenpäin tähän. Oikeusjuttu sovittiin ja se päättyi epäedullisesti Frankille.

24.3.1977 Otto Frankin etsi käsiinsä ranskalainen historioitsija professori Robert Faurisson. Hän oli kiistellyt päiväkirjojen aitoudesta. Hän esitti joukon historiallisia ja teknisiäepätavallisuuksia kirjasta. Hän ihmetteli, miten huolettomasti kätketyt elivät ohutseinäisessä piilopaikassaan. Otto frank sanoi, että silti kaikki on totta. 1976 myös hampurilainen eläkeläinne Ernst Römer esitti päiväkirjoja väärennökseksi. Myös hänet Frank haastoi oikeuteen. Frank kieltäytyi lontoolaisen Heymer & Cox instituutin maksuttomasta tutkimuksesta, mutta antoi liittotasavallan rikostutkijoiden tutkia Svetsissä kirjaa. Yllättäen paljastui, että tutkittu osa oli kirjoitettu kuulakärkikynällä. Tällöin se oli kirjoitettu 1951 jälkeen. Prosessista kertoneen Spiegel-lehden mukaan voidaan siis päätelläi, että koko 800-sivuinen alkuperäiskappale on peräisin vuoden 1950 jälkeiseltä ajalta. Em. grafologi Becker oli todennut kaikkien osien kirjoittajiksi saman henkilön (”Blaue Paste”, Der Spiegel 41, 6.10.1980). Siten maailmaa liikuttanut tarina ei ole peräisin Anne Frankilta. Tekstiä on siten voitu muutella ja siihen lisäillä kaikenlaista, ellei kaikki siinä ole täysin keksittyä.

Silti Saksassa nostettiin tämän jälkeen lukuisia kanteita heitä vastaan, jotka aitoutta epäilivät. Otto Frank kuoli 1980 alkuvuodesta.

Lähde: Olaf Rose-Rolf Kosiek, Der Grosse Wendig 2, ss. 371-375 (Olaf Rosen teksti)"

 

Lähetä kommentti

<< Home