12.9.04

Näennäisälyllistä tusinadekkarointia

Kirja: Dan Brown, Da Vinci –koodi
(alkuteos The Da Vinci Code Doubleday 2003, suomentanut WSOY 2004)
**

Miellyttävästä perusjuonestaan (josta kirja ansaitsee toisen tähtensä) huolimatta Da Vinci –koodi liikkuu sulavasti tuskallisuuden ja tahattoman huvittavuuden välimaastossa. Kirjaa lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten teos on voinut nousta vuoden puhutuimmaksi dekkariksi.

Pitkällisenkään sulattelun jälkeenkään en ole varma, mikä on Da Vinci -koodin vaivaannuttavin puoli: Dan Brownin kirjallisen ulosannin naurettava heikkous, henkilöhahmojen liki parodinen paperinohkaisuus, lukijan älyä loukkaavat arvoitukset vai Brownin sumeilematon yritys kävellä Umberto Econ jalanjälkiä – vailla murto-osaakaan Econ kirjallisesta taidosta.

Aloitettuani kirjan lukemisen jouduin liki välittömästi keskeyttämään sen: en kyennyt uskomaan, että Brownin teksti voisi olla näin huonolaatuista, ja päädyin syyttämään suomentajaa. Seuraavana päivänä, tutustuessani kirjan alkuperäisversioon, jouduin tunnustamaan suomentajan edes jossain määrin syyttömäksi; tekstin kömpelyys oli kuin olikin mitä enimmissä määrin lähtöisin suoraan Brownilta.

Tekstin kömpelyyttä häiritsevämpää on romaanin täyttäminen – ja tällä tarkoitan kirjaimellisesti täyttämistä – mukaan pakotetulla nippelitiedolla, jonka esittely katkaisee romaanin muutenkin onnahtelevan tarinankulun tökerösti. Siinä, missä parempi kirjailija (kuten vaikkapa Brownin jäljittelemä Eco) kykenee käyttämään taidehistoriallista tietämystään tekstin eduksi, Brownin käsissä nippelitieto muuttuu – Helsingin Sanomien arvostelun erinomaiseen määritelmään viitaten – arvottomaksi Trivial Pursuit –tietoudeksi, jonka ainoa tehtävä on korostaa kirjoittajansa oppineisuutta protagonistien pitäessä toisilleen pitkiä, turhan nippelitiedon täyttämiä monologeja sivu toisensa perään.

Tekstin tökkivyyttä korostavat kirjan surkeat arvoitukset; on hankala kyetä suhtautumaan protagonisteihin äärimmäisen älykkäinä ja päättelykykyisinä henkilöinä – jollaisiksi nämä esitellään – kun naurettavan selkeää arvoitusta pohdiskellaan sivu toisensa jälkeen ennenkuin päähenkilöt onnistuvat viimein päättelemään vastauksen ja alkavat hihkumaan, miten lastentarhatasoisen ongelman laatijan on täytynyt olla nero. Tuskallisimmilleen kirja pääsee aivan loppuvaiheessaan, kun arvoitusten ratkaisuja esitellään havainnollistavien kuvien kera.

Da Vinci –koodia on hankala suositella kenellekään. Jos tunnette suurta halua tutustua Brownin tuotantoon, suosittelen aloittamaan kirjasta Angels & Demons, joka on laadultaan jopa Da Vinci –koodia heikompi, mutta täydellisen anteeksipyytelemättömän ylilyödyn juonensa ansiosta huomattavasti viihteellisempää luettavaa.

4 Comments:

At 4:40 ip., Blogger Paavo J. Heinonen said...

Kiitokset loposelle Da Vinci -koodin lukematta jättämisen vakaumuksen vahvistamisesta. Itseäni on myös ärsyttänyt suunnattomasti lukemistani kritiikeistä välittyvä kuva ilmiselvästä Econ imitoinnista - mutta ehkä vielä enemmän se, ettei yksikään Brownin kirjan arvostelijoista ole tätä ennen osannut tajuta selkeää yhteyttä 'Foucault'n heiluriin'. Vihdoinkin on foorumi, missä arvostelijoilla vaikuttaa olevan yleissivistystä!

 
At 5:09 ip., Blogger Syksy said...

Yopyessani eraan ystavani luona selailin tata nukkumaan mennessani, katsoakseni millaisia tallaiset bestsellerit oikein ovat. Parin sivun jalkeen (joissa ehdittiin kayda lapi pinnallista brittilaisten sterotypiaa ja saalittavan pseudosyvallisia mysteereja) jouduin laittamaan kirjan kasistani. Olen sitten ihmetellyt oliko tama kattava otos kirjasta, ja kummastellut sen saamia kehuja.

Kiitos siis arvostelusta. On lammittavaa saada vahvistusta ennakkoluuloilleen.

 
At 3:55 ip., Blogger Jenni said...

Sanopa muuta. itse juoksin kuin hirvi tuhatta ja sataa kirjakauppaan, kun kyseinen book ilmestyi suomeksi ja pettymys oli aika isohko. aikamoista tuubaa. en ymmärrä miksi sitä on niin toitotettu joka paikassa.

 
At 1:33 ip., Anonymous Jonni H. Järvinen said...

Minä menin, tyhmä kun olin, ja luin kyseisen sepustuksen kannesta kanteen. Myös minä tunnistin heti sukulaisuuden Econ "Foucaultin heiluriin", se on jopa rakenteen tasolla kopio, joskin heikko sellainen.

Tosin, täytyy sanoa, että on mukavaa, että tavalliset pulliaiset ja amerikkalaiset ignorantit saadaan kiinnostumaan eurooppalaisen kulttuurin perusteista. Mutta parempiakin tapoja voisi olla.

Kuitenkin esimerkiksi minulle itselleni (kuten varmasti monelle muullekin akateemisen sivistyksen omaavalle) kaikki jutut Da Vinci -koodissa olivat kuitenkin vanhoja juttuja, näistä on jo pitkään puhuttu yliopistojen taide- ja kulttuurihistorian sekä semiotiikan luennoilla. Mitään todellakin uutta paljastusta Brown ei siis osaa tehdä. Ja dekkarina se on vähintäänkin kömpelö sekä raivostuttavan pesudofeministinen. Selitän: Koko ajan vaahdotaan pyhästä naiseudesta, mutta lukekaapa kirjan alkupuolelta miten Brown kuvailee Sophieta...

 

Lähetä kommentti

<< Home