15.9.04

Eurooppa yhdistyy, me emme

Kirja: Karo Hämäläinen: Kuudes askel (Tammi, 2004)
****

Karo Hämäläisen ensimmäinen aikuistenromaani esittelee neljä samankaltaista ja silti täysin erilaista 26-vuotiasta miestä eri puolilla Eurooppaa. Jyrki, Jyri, Jürgen ja Jorge kamppailevat 02-03 –vuodenvaihteessa sisäisten ja ulkoisten demonien kanssa ja kaikki kokevat jonkinlaisen ilmestyksen klassisen draamankaaren mukaisesti. Hahmot liittyvät toisiinsa lähinnä teemallisesti, vaikka välillä jotkut melkein kohtaavatkin.

Päähenkilöt koittavat kaikki jollain tavalla ymmärtää maailmaa, jota on laajuudessaan mahdotonta hahmottaa minkäänlaisena kokonaisuutena. Yleistykset, tilastot, kohderyhmät ja verkostoitumisteoriat osoittautuvat kaikki yhtä heikoiksi tavoiksi määrittää ihmisyksilöitä ja –yhteisöitä. Samalla korostetaan näiden asioiden saamaa painoarvoa aineettomaan pääomaan painottavassa nykymaailmassa.

Hahmot ovat elämänläheisiä ja samaistuttavia. Tarjolla on itäsuomalaista vastarannankiiskeyttä, helsinkiläistä quarter life –kriisiä, espanjalaista työmasennusta ja saksalaista kyynisyyttä. Kirja on suunnattu lähinnä nuorille kaupunkilaisaikuisille, mutta heihin se uppoaakin kuin häkä.

Intertekstuaalisuus ulottuu paitsi klassikkoteoksiin ja suomi-poppiin, myös ja ennen kaikkea tuotemerkkeihin, jotka kirja esittää jonkinlaisena globalisaation ajan jaetuksi tekstiksi, ainoaksi yleiseurooppalaiseksi identiteettimääreeksi.

Hämäläisen kirja tuntuu kuin Douglas Couplandilta 2000-luvun eurooppalaisille. Älykäs ja hauska, trendikäs ja trendivastainen, kriittinen ja puhutteleva. Lisää tätä!